Powered By Blogger

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Vähän syvällisempää pohdintaa

Löysin tämän kuvan jostain kuva arkistojeni pohjalta. Tyttö kuvassa on niin ahdistuneen ja masentuneen näköinen, kädet ikkunalasin pinnalla, kuin yrittäen paeta pois, päästä ulos.

Tämän päivän todella suuri ongelma onkin monen kohdalla yksinäisyys. Se voi johtaa pahimmillaan masennuksen kautta todella pahaan sairauskierteeseen, josta pois pääseminen voi olla ja usein onkin, todella vaikeaa.

Kaikkien meidän lähipiirissä on ihmisiä, eri ikäisiä, joilla on mielenterveyden kanssa ongelmaia. On yksinäisyyttä, masennusta, erilaista sulkeutumista ja pelkotiloja. 

Olemalla ihmisiä toisillemme, tarjoamalla auttavan käden, olkapään johon nojata, korvat joilla kuulla, voimme tukea ja auttaa parhaiten. Ja toki tarvittaessa ohjata ammatillesen avun pariin. 

Tälle tyttärelle, jonka liimasin Skinnypohjaan, annoin ympärille ruusutarhan. Jospa se hiukan auttaisi.

 

Askarepöydälleni löysi jostain tiensä myös joukko silmiä. Näistä kuvastui myös hiukan edellisen teeman mukaista tunnelmaa. 

Sitähän sanotaan, että Silmät ovat sielun peili.

Näille silmilleni, jotka askartelin Atc kokoon, yhteistä on lause: " And you should see her"

Voimme aina nähdä toisemme, jos niin haluamme. Usein, kun elämä pyörii omien asioiden ympärillä, saatamme unohtaa, että meillä on kanssaeläjiä. Ihmisiä omine iloineen ja suruineen. Niiden jakaminen yhdessä on meille kaikille rikkaus.

 




"Toinen toistaan huonompi ihminen
kaipaa rakkautta kuitenkin."

 

Ei kommentteja:

Keskeneräiset valmiiksi tai ainakin melkein

Päätin saattaa askispöydän laidalla lymyilleet Atc kortit valmiiksi. Tai ainakin melkein.  Minusta kun tuntuu, että ei ne ole koskaan kokona...