Powered By Blogger

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Ukraina 2022

 

Sota Euroopassa on järkyttänyt meitä kaikkia.

Hiukan epätodellisiltakin välillä tuntuvat ajatukset pyörivät päässä. Uutisia tulee koko ajan ja ne lisäävät sekä tietoa että huolta. Huoli siitä, että sota voisi tulla tänne, Suomeen, käy välillä mielessä.

Itse en ole kokenut voimakasta ahdistusta, mutta suru ja huoli ovat mielessä päivittäin. Niin moni on joutunut jättämään kotinsa, maansa, kaiken. He eivät ole itse voineet millään tasolla vaikuttaa siihen, mitä he juuri nyt kokevat.

Tässä tuntee itsensä äärettömän pieneksi, kun ei voi tehdä juuri mitään näiden ihmisten, aikuisten ja lasten hyväksi. Koen myös hyvänä sen, että minulla on ihmisiä, joiden kanssa voi puhua tästä kaikesta, se auttaa.

Näissä ajatuksissa työstin 3 Atc korttia. Niiden teko oli yllättävän vaikeaa siksi, että ajatukset niitä tehdessä lähtivät kulkemaan maailman pahoinvoinnin äärelle ja miksi kysymykset valtasivat mielen.

 




 

Ei kommentteja:

Uusimmat ATC-taidekorttini

Julkaisen nyt tässä Uusimmat ATC-taidekorttini. Nämä ovat syntyneet huhtikuussa 2024.  Kevät on todella myöhässä tänä vuonna. Maassa vielä p...