Powered By Blogger

lauantai 27. maaliskuuta 2021

TJK 12-13/2021 teemalla kiusaaminen

Tämä teema innoitti minut tekemään 5 Atc kortin sarjan. 

Kiusaaminen, tapahtui se sitten missä vaiheessa tahansa, kenelle tahansa, on aina kokemuksena jälkiä jättävä. Suurin osa kiusaamistapauksista jää selvittämättä. Ja hyvin usein se kiusaaja, oli hän sitten lapsi, nuori, koulukavari, työtoveri, esimies  tai vaikka naapuri, pääsee pälkähästä. 

Ja se kiusatrtu kärsii silloin kun kiusaaminen tapahtuu. Usein hän kantaa loppuelämänsä mukana kiusaamisen muistoa, vaikka kävisi asian tuhanteen kertaan läpi. 

Vaikka hän saisi apua, Vaikka hänen elämänsä näennäisesti jatkuu hyvänä. Siitä huolimatta häneen jää muistijälki, joka tietyissä tapauksissa nousee ylös, nostaa päätään, tulee yöllä uniin. 

Kiusaamiskokemus ei koskaan unohdu. Itselläni on kokemus tästä, tunnen monia eritavoilla kiusattuja, lapsia, nuoria ja aikusia ja keskusteluissa olemme aina todenneet, että ihan liian vähän näihin tilanteisiin saa apua.

Onneksi kuitenkin yleensä monen kiusatun kohdalla hänellä on joku läheinen, joku jonka kanssa purkaa pahaa oloaan ja saada sitä pois mielestä. Nämä ihmiset ovat kullanarvoisia,kuunteleminen ja tukeminen on taito, jonka me jokainen osaamme jos vain tahdomme. Emmehän jätä kiusattuja yksin?

Jos kuiusattu itse on väsynyt, neuvoton ja rikki revitty, ei hänellä ole voimia taistella tai vaatia oikeutta. Tykkäsin, että tälläinen teema otettiin esille myös täällä korttiaskartelun puolella. Kiitos Sisko Wilkman.






 

 

 

perjantai 19. maaliskuuta 2021

NAAMA

TNT (Taidekortit ja tuunaus)  ryhmässä Facebookissa on HIT-haasteita aina välillä.

H = haasta

I  = ittes 

T = tekeen

HIT haaste voi olla mitä tahansa taivaan ja maan väliltä. Haasteet ilmestyvät silloin kun ilmestyvät, niille ei ole säännöllistä ilmestymispäivää. Kun HIT haaste tulee ryhmään, on siinä ohjeet mitä tehdään ja minä aikana voi osallistua. Kuvat valmiista jutuista voi tallentaa HIT-kansioon ryhmässä.

Maaliskuussa 2021 oli haasteena tehdä NAAMA. Toteutuksen ja tavan sai itse määritellä.

Minä toteutin omani tekemällä taulun. Koko 24 cm x 30 cm. 

Minun naamani tässä


 



sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

 Fantasiaa

Sain haasteen tehdä fantasiakirje. Haastaja kertoi minulle, mitkä asiat häneelle tarkoittavat fantasiaa, mistä hän tykkää ja mistä nauttii. Sen pohjalta kokosin hänelle tällaisen fantasiakirjeen.

 

https://drive.google.com/file/d/1dzCxEnz8c3JH3p6SzruytLMz79t5w0e4/view?usp=sharing

 








 

 

 

 VÄRIT

Värit ovat aina olleet minulle tärkeitä. Ilmaisen väreillä omaa sisintäni, tunteita. Ilo, suru, elämä, onnistuminen ja epäonnistuminen. Rikki meneminen ja kasvun alku. 

 

Aina minua ovat lohduttaneet ja minulla toimineet värit. Yleeensä voimakkaat värit saavat minut tuntemaan paremmin, syvemmin. 

Oma väriterapia niin, että annan värien viedä, sen enempää sunnittelematta on ollut minulle aina keino käsitellä koettua, elettyä, nähtyä. 


 

Värit ilahduttavat, lohduttavat, antavat toivoa, vievät pois pahan olon ja antavat voimaa aina uuteen päivään ja uusiin haasteisiin. Rakastan värejä.

 Puolen minuutin oma väriterapia hetki tässä:

 https://drive.google.com/file/d/1xAjhuIRrYyPHvFtM4TGrUzdqSWjc9DX7/view?usp=sharing

Rakastan katsoa, miten värit elävät paperilla, miten ne muuttuvat kun lisää väriä tai poistaa entistä. Miten upeasti ne aina täydentävät toinen toistaan. Ilman värejä en voisi olla ja elää, olen onnekas kun voin nähdä, kokea ja aistia värit. Tiedän, että kaikki eivät voi, ja se on minusta surullista. Mutta uskon, että meillä kaikilla ihmisilä on se oma juttu, joka voimaannuttaa ja pitää pinnalla. Minulle se juttu on värit. 












 Väreistä voimaa ja iloa arkeen

 https://drive.google.com/file/d/1H7D4bA5Csp-eLWd1Zr5LSkcc9zsoitQu/view?usp=sharing

 

 

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Kevät Skinnyjä

 

Tämä joutaa korttiin haasteen (TJK)  Kevät teemalla innostuin tekemään skinnyjä. Haasteeseen sai tehdä joko skinnyjä, atc tai coins kortteja. 

Kevät on minulle se maailman paras aika, kun kaikki herää eloon. Kylmyys poistuu ja kasvu alkaa. 

Minussa tapatuu silloin aina jotain alkukantaista, olen niin valon lapsi kuin joku olla voi. Hassua, koska olen joulukuussa syntynyt. Tosin minun piti syntyä vasta helmikuussa, joten jospa se selittää ainaisen kaipuuni valoon, lämpöön, kasvuun...

Ja tässä  6 Kevätaika Skinnyä

 https://drive.google.com/file/d/1UkOj86ac0CANDiv9yHiuNgf9g5B2ClqD/view?usp=sharing








 


ATC kortteja kiiltokuvista

Mökille olin joskus vienyt pienen erän erilaisia kiiltokuvia. Löysin ne kätköistään ja päätin tehdä niistä Atc kortteja. Tällaisia niistä si...