Powered By Blogger

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Runokortteja Askarteluvuoren ATC vaihdossa

 

Askarteluvuoren ATC vaihto #64 teemana oli tehdä kolmen kortin sarja jollekin runolle, josta itse tykkää. 

Minä päätin toteuttaa 3 tällaista sarjaa, joten 3 eri henkilöä saa minulta tällaisen sarjan ja minä saan myös vastaavasti 3 sarjaa. Näitä oli mukava tehdä. 

Ajattelin kyllä, että vielä mielnkiintoisempi olisi ollut jos olisin lähettänyt näille kaikille kolmelle yhden joka sarjasta. 

Tietysti menin ihan ohjeen mukaan, ja lähetin sarjat kokonaisena saajilleen. Toivon, että tykkäävät.

Tässä ovat minulta lähteneet korttisarjat runoineen, julkaisen tähän postaukseen myös saamani sarjat, kun ne minulle saapuvat.

 

SARJA I Ehjäksi rikottu 

Saaja: Saana Keränen

Joskus elämän on

mentävä rikki,

että osaisi taas

kunnioittaa ehjää

elämää.

Joskus on herättävä

sateisseen aamuun,

jotta voisi taas herätä

auringon säteisiin.

Elämä muistuttaa 

meitä hyvistä hetkistä,

antamalla välillä myös

huonoja hetkiä.

-Kirjasta Elämän pisaroita -





 

SARJA 2 Haavojen kantaja

Saaja: Milla Mykrä
 


                                              

Ehkä haavoja ei ole 

tarkoitus koskaan

täysin unohtaa,

mutta ajan myötä -

niitä on mahdollista

oppia kantamaan

hellästi mukanaan:

Niin kevyt on askel,

ja kirkas se valo

joka syvien varjojen

perässä seuraa.

- Susanna Jussila-




 

SARJA 3 Ääriviivat

Saaja: Jenni Kylmäkoski


                                                                 

Älä anna itseäsi

toisten omistaa.

Varo ettei rajoillesi

tehdä vankilaa.

Piirrä itse ääriviivat

läpikuultavat,

joiden läpi näet rakkaat

kasvot ihanat.

Piirrä suuri avoin portti,

josta kulkea,

jota kukaan toinen

ei voi sulkea.

-Anna-Mari Kaskinen -





Puuhis laittoi minulle nämä ihanat runokortit
 

 



Seuraavat ihanat runokortit minulle laittoi Milla Mykrä. Pieni Tiitäinen on korttisarjan nimi.
 




 Kolmas runokorttisarja saapui minulle Saana Keräseltä.
 
 

 



Tämä olikin todella mukava ja erilainen korttihaaste. 
Ihania runokortteja sain vaihdossa.

Ei kommentteja:

Uusimmat ATC-korttini

Pitkä aika meni sairastellessa. Enpä olisi uskonut, että pitää keuhkokuume sairastaa. Jotenkin sellaista ei ole edes osannut pelätä. Kamala ...