maanantai 24. tammikuuta 2022

Vaikeaa jossain vaiheessa elämää

 Elämän vaikeat hetket

Useat ystäväni tai muutoin tuntemani ihmiset ovat viime aikoina ottaneet yhteyttä minuun, ja kertoneet elämänsä vaikeuksista.

Sinänsä se ei ole mitään uutta minulle, koska tein työkseni melkein 30 vuotta ihmisten auttamistyötä ja olen vasta jäänyt siitä eläkkeelle.

Ystävilleni minulla on aina aikaa, hyvinä ja pahoina päivinä. Ehkä eniten kuitenkin niinä ihan tavallisina päivinä, jolloin se kaikki vuorovaikutus tapahtuu. Arjessa, siinä ihan normaalisti.

Kun meillä ei ole mitään erityistä, ei useinkaan edes mainitse mitään toiselle, siitä omnasta elämästä, siitä, mitä oikeasti kuuluu. 

Monelle meistä sellainen elämän suorittaminen on tapa, ja ne pienet vivahteet, jotka tekevät arjesta elämisen arvoista, jäävät huomiotta. Ja sitten, ne saattavat kasvaa liian isoiksi asioiksi, joista onkin sitten vaikea puhua. 

Varsinaisen auttamistyön olen suosiolla ja ihan ilolla jättänyt ammattilaisille, jotka sitä nyt tekevät. Vaikka teinkin itse auttamistyötä käsi sydämmellä ja kaikkeni siihen antaen, olen mielelläni nyt sivussa siitä, ja nautin oman elämäni muista pienistä vivahteista. Elämäni mausteita nyt ovat erilaiset asiat. 

Näistä ajatuksista syntyi Skinny korttisarja Elämän vaikeat hetket.





 

Ei kommentteja: