Tänä päivänä kun rajoituket vain pysyvät päällä, ja elämä ei tunnu normaalilta, moni kokee olevansa kaiken keskellä yksin. Itsellänikin on pientä tartuntaa tuosta ilmiöstä.
Vaikka ympärilä olisi omaa perhettä, niitä kaikkein läheisempiä, tuntuu, että se ei aina riitä.
Itse huomasin, kun jäin eläkkeelle, kuinka valtavan suuren aukon työ peittikään elämässä. Nyt, kun olen ansaitulla eläkkeellä ja ihan onnellinen näin, olen huomannut myös ne monet asiat, jotka siellä aukossa olivat.
Työkaverit, yhteistö, yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset, ryhmät osallistujineen...osan kanssa näistä oli syntynyt ystävyyssuhteita. Sellaista työ ystävyyttä. Kun kaikki se yhtäkkiä on poissa, se aukko tuntuu välillä todella suurelta.
On kuin olisi pudonnut valtavan suureen mustaan aukkoon ja pyörisi siellä omissa ympyröissään. Minulla on kuitenkin mukana "turvanappini" jota painamalla pääsen taas käyntiin ja siihen ei tarvita muuta kuin se, että on väripensseli kädessä ja iso purkki iloisia värejä hyllyssä. Askartelu on aina tuonut iloa elämääni. Niin nytkin ja onhan sille nyt aikaa.
Vuoden lopulla viime vuonna perustin toiminimen, jotta voisi mahdollisesti jakaa tämän askartelun ilon toisten kanssa. Mutta nämä rajoitukset, kun ei saa kokoontua, miten pidät mitään kurssia...https://tmiullariina.blogspot.com
Itselläni ei kuitenkaan mitään suurta paniikkia ole, vaan katson päivän kerrallaan, ja joka aamu kuitenkin herään tyytyväisenä siihen tunteeseen, että ei tarvitse lähteä mihinkään.
Huolissani olen kuitenkin monista, joilla yksinäisyys tämän rajoite elämän kanssa on vaikeampaa, joilla ei ole siyä turvanappia, johon tarttua.
Tätä huolta miettiessäni, syntyi Skinny kortti sarja Yksinäinen keiju.
"On paratiisi meillä täällä päin.
Vaan ei aina kaikki koe sitä näin.
Sillä faunin, peikon, keijunkin,
suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan"
